Kirjoittanut: Iiris Brocke
Illan suussa 3.1.2012 odotusta kihisevä joukko kokoontui yhteen.
Vihdoinkin Ketjureaktion kaksitoista laulua oli tehty ja kuulisimme ensimmäistä kertaa koko ketjun. Lauluntekijöiden lisäksi paikalla olivat tuottajamme Meebu Lahdenpää ja nettivastaavamme Pekka Hänninen. Vain Mikko kuustonen puuttui joukostamme. Hän oli ansaitulla lomalla etelän auringossa.
Kun kaikki olivat ahtautuneet sohvalle ja tuoleille, sovimme, että jokainen kertoisi oman vuoronsa aluksi, mikä häntä oli inspiroinut ketjun edellisessä laulussa. Tunnelma sähköistyi, kun ensimmäisen laulun demo kajahti tietokoneen kaiuttimista. Neuvotteluhuone katosi ympäriltämme. Meidät tempaistiin tuntemattomaan maailmaan, jossa saimme tuta, mitä aiheuttaa yhdistelmä: hyttynen, loinen, ihminen. Tero Väänänen oli vaikuttunut 2011 tammikuun Helsingin sanomien malariaa käsittelevästä artikkelista. Sen pohjalta hän loi tämän painajaismaisen laulun.
Viimeisten sävelten vaiettua palasimme laulumatkalta. Hetken hiljaisuuden jälkeen puhkesimme aplodeihin. Tero oli tehnyt vaikuttavan laulun. Tero kertoi, että tähän asti hän on sanoittanut laulunsa englanniksi, mutta suomenkielisen lyriikan tekeminen oli ollut kiintoisa kokemus ja tulevaisuudessa suomenkielisiä sanoituksia voisi tehdä enemmänkin.
Vuosi sitten lauluntekijäjärjestystä arvottaessa olivat progressiivista rokkia säveltävä Tero Väänänen ja tarinankertojakonkari Mikko Perkoila osuneet peräkkäin. Miten ihmeessä kaksi niin erilaista musiikin lajia pystyttäisiin linkittämään yhteen? Sopivasti huumoria ja satiiria sekoitellen Mikko kuljetti kuulijat kolmessa minuutissa läpi ihmiskunnan historian. Vaikka laulu oli tehty tuttuun Perkoilamaiseen tyyliin, se kiinnittyi oivalluksillaan ketjun ensimmäiseen lenkkiin.
Kun Tommi Pajun kitara alkoi soida heleästi ja ketjun kolmas laulu säteili haurasta, surumielistä hohdettaan, rupesin aavistelemaan, miten monipuolisia sävyjä ketjumme tulisikaan sisältämään. Tunsin ympärilläni jännitteen. Kaikki kuuntelivat herkeämättä imien sisäänsä jokaisen ketjun soivan lenkin tarinan, melodian ja tunnelman. Miten niin lyhyisiin lauluihin mahtui mielikuvia kokonaisen elokuvan tai kirjan verran? Pääsimme mukaan Rakkauden kapinajengin bileisiin. Saimme lukea kellastuneita rintamalta lähetettyjä kirjeitä... Ketjumme kimmelsi kaikissa elämän väreissä ja aivan kuten olimme uumoilleet: Jokainen ketjun lenkki käänsi tarinankaaren yllättävään suuntaan.
Ketjun viimeisen lenkin kuultuamme riemuitsimme siitä, että olimme lenkki kerrallaan rakentaneet toimivan kokonaisuuden. Alunperin lauluntekojärjestys oli arvottu, mutta ketjun viimeinen lenkki sopi konsertin finaaliksi kuinnenä päähän.
Tunnit olivat kuluneet siivillä lauluja kuunnellessamme ja niistä keskustellessamme. Kuinka olisimmekaan tahtoneet jäädä rauhassa sulattelemaan kuulemaamme, mutta meidän oli kiiruusti suunniteltava treeniaikataulua, jotta saisimme hiotuksi ketjumme huippuhohtavaksi konserttiimme 1.3. mennessä.
Käytännön asioista sovittuamme lähdimme kukin omalle tahollemme. Mielissämme soivat monet melodiat ja tarinat. Myöhemmin syyskuun lauluntekijä Tuija Rantalainen kirjoitti sähköpostiviestissään: "Mulla meni yöunet sivu suun, kun olin niin täpinöissäni hienoista biiseistä! Mieletön matka luvassa niin esiintyjille kuin kuulijoillekin!"
maanantai 23. tammikuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
Ensimmäinen lenkki: malaria
Ketjureaktiossa on kaksitoista lauluntekijää, mutta oikeastaan kolmetoista lenkkiä. Ensimmäinen ketjunpunoja Tero Väänänen ei tehnyt lauluaan laulusta vaan etsi inspiraation Helsingin sanomien tammikuun 2011 kuukausiliitteestä. Vasta ketjun valmistuttua hän paljasti löytäneensä laulun juuren Anu Nousiaisen laajasta malariareportaasista Thaimaan ja Myanmarin rajalta.
Hyttynen, loinen, ihminen. Nämä kolme asiaa tarvitaan malariaan ja näillä sanoilla käynnistyy Ketjureaktio-konsertti. Horkkahyttysnaaraat levittävät malarialoisia ihmiseen, loiset lisääntyvät ihmisen veressä, sairastuttavat kantajansa ja siirtyvät lopuksi veren mukana uuteen hyttyseen. Tämä kuoleman kolminaisuus ja myanmarilaisen malariaklinikan pienen potilaan kamppailu elämästään antoivat perustan Tero Väänäsen kappaleeseen Horkka. Laulu on yhtä painajaismainen kuin aiheensa.
Ketjureaktio paljastaa heti alussa arvaamattomuutensa: ei pehmeitä laskuja, ei yleisön lämmittelyä ja mietittyjä draaman kaaria. Vain mielleyhtymän välähdys ja päätös seurata sitä, tuli mitä tuli. Ja luvattakoon, että horkka hellittää jo toisessa laulussa, vaikka piinaavista huomioista ei päästäkään.
Seuraavat katkelmat on poimittu Anu Nousiaisen artikkelista Helsingin sanomien kuukausiliitteestä 1/2011:
”Pojalla on kuumetta 39 astetta. Hänen sydämensä lyö 160 kertaa minuutissa. Pojan penikseen tuikataan katetri. Letkuun valuu ruskeaa virtsaa. Tohtori Rijken vilkaisee letkua: ”Malarialoiset ovat jo munuaisissa”, hän mutisee. Hän katsoo, miten kiihkeästi poika hengittää: ”Loisia on keuhkoissakin.” ”Antakaa happea varovasti. On vaara, että lapsi saa keuhkoödeeman.”
Rijken tunnustelee pojan vatsaa: maksa tuntuu suurelta. ”Sielläkin on loisia. Samoin aivoissa, koska poika kouristelee.” Papereihin merkitään diagnoosi: aivomalaria. Rijken tekee nopean arvion. ”Hänellä on 30–40 prosentin mahdollisuus selvitä.”
Pojan nimi on Kyan Pwae Moo. Hän on kaksivuotias. Rijken silittää pientä päätä, ohutta tukkaa. Hänelläkin on poika, miltei samanikäinen. ”Kuusi tuntia vielä, ja lapsi olisi ollut kuollut.”
Malaria, paha ilma, kuiskivat italialaiset, kun palvelusväki jälleen tärisi horkassa. Italiassa ajateltiin 1600-luvulla, että malaria levisi höyryistä, joita nousi soilta. Kohta malaria alkoi olla Etelä-Euroopassa jatkuva vitsaus.
Koko maailmassa malariaan sairastuu vuosittain 200–300 miljoonaa ihmistä, ja heistä yli miljoona kuolee. Suurin osa kuolleista on alle viisivuotiaita afrikkalaisia lapsia. Määrät voivat olla paljon suurempiakin. Täsmällisiä lukuja ei ole, koska moni sairastaa ja kuolee kotona.
Toisen maailmansodan jälkeen päätettiin, että malaria hävitetään maapallolta. Otettiin käyttöön järeät aseet: asumukset ja karjasuojat ruiskutettiin hyönteismyrkky ddt:llä, väestöä massahoidettiin suolaan lisätyllä klorokiinilla, kokonaisia soita kuivattiin. Länsimaista viimeiset malariapesäkkeet saatiin hävitetyksi 1950–-60-luvulla.
Kehitysmaihin malaria kuitenkin jäi: hyttysistä tuli vastustuskykyisiä DDT:lle, joka julistettiin ympäristömyrkyksi. 1970-luvulla oli pakko myöntää, että taistelu malariaa vastaan oli hävitty.
Kun malaria hävisi Euroopasta ja Yhdysvalloista, meni samalla kiinnostus rahoittaa sen tutkimusta. Nämä niin sanotut trooppiset taudit, joihin malaria kuuluu, eivät innosta lääketehtaita. Tutkimusrahat pannaan mieluummin maksukykyisten länsimaalaisten vaivoihin: verenpaineeseen, kolesteroliin, impotenssiin.
Malarialääkkeitä tarvitaan eniten siellä, missä on vähiten rahaa. Onneksi maailman rikkain ihminen, Microsoftin Bill Gates kiinnostui malariasta. Eräässä haastattelussa Gates sanoo: ”Kysyn jatkuvasti itseltäni, emmekö me tosiaan välitä, koska se ei kosketa meitä. Siitäkö tässä on kyse? Malarian ihmisille aiheuttamaa kärsimystä ei voi verrata mihinkään. Monilla mittareilla arvioituna se on pahinta, mitä Maassa on.”
Hyttynen, loinen, ihminen. Nämä kolme asiaa tarvitaan malariaan ja näillä sanoilla käynnistyy Ketjureaktio-konsertti. Horkkahyttysnaaraat levittävät malarialoisia ihmiseen, loiset lisääntyvät ihmisen veressä, sairastuttavat kantajansa ja siirtyvät lopuksi veren mukana uuteen hyttyseen. Tämä kuoleman kolminaisuus ja myanmarilaisen malariaklinikan pienen potilaan kamppailu elämästään antoivat perustan Tero Väänäsen kappaleeseen Horkka. Laulu on yhtä painajaismainen kuin aiheensa.
Ketjureaktio paljastaa heti alussa arvaamattomuutensa: ei pehmeitä laskuja, ei yleisön lämmittelyä ja mietittyjä draaman kaaria. Vain mielleyhtymän välähdys ja päätös seurata sitä, tuli mitä tuli. Ja luvattakoon, että horkka hellittää jo toisessa laulussa, vaikka piinaavista huomioista ei päästäkään.
Seuraavat katkelmat on poimittu Anu Nousiaisen artikkelista Helsingin sanomien kuukausiliitteestä 1/2011:
”Pojalla on kuumetta 39 astetta. Hänen sydämensä lyö 160 kertaa minuutissa. Pojan penikseen tuikataan katetri. Letkuun valuu ruskeaa virtsaa. Tohtori Rijken vilkaisee letkua: ”Malarialoiset ovat jo munuaisissa”, hän mutisee. Hän katsoo, miten kiihkeästi poika hengittää: ”Loisia on keuhkoissakin.” ”Antakaa happea varovasti. On vaara, että lapsi saa keuhkoödeeman.”
Rijken tunnustelee pojan vatsaa: maksa tuntuu suurelta. ”Sielläkin on loisia. Samoin aivoissa, koska poika kouristelee.” Papereihin merkitään diagnoosi: aivomalaria. Rijken tekee nopean arvion. ”Hänellä on 30–40 prosentin mahdollisuus selvitä.”
Pojan nimi on Kyan Pwae Moo. Hän on kaksivuotias. Rijken silittää pientä päätä, ohutta tukkaa. Hänelläkin on poika, miltei samanikäinen. ”Kuusi tuntia vielä, ja lapsi olisi ollut kuollut.”
Malaria, paha ilma, kuiskivat italialaiset, kun palvelusväki jälleen tärisi horkassa. Italiassa ajateltiin 1600-luvulla, että malaria levisi höyryistä, joita nousi soilta. Kohta malaria alkoi olla Etelä-Euroopassa jatkuva vitsaus.
Koko maailmassa malariaan sairastuu vuosittain 200–300 miljoonaa ihmistä, ja heistä yli miljoona kuolee. Suurin osa kuolleista on alle viisivuotiaita afrikkalaisia lapsia. Määrät voivat olla paljon suurempiakin. Täsmällisiä lukuja ei ole, koska moni sairastaa ja kuolee kotona.
Toisen maailmansodan jälkeen päätettiin, että malaria hävitetään maapallolta. Otettiin käyttöön järeät aseet: asumukset ja karjasuojat ruiskutettiin hyönteismyrkky ddt:llä, väestöä massahoidettiin suolaan lisätyllä klorokiinilla, kokonaisia soita kuivattiin. Länsimaista viimeiset malariapesäkkeet saatiin hävitetyksi 1950–-60-luvulla.
Kehitysmaihin malaria kuitenkin jäi: hyttysistä tuli vastustuskykyisiä DDT:lle, joka julistettiin ympäristömyrkyksi. 1970-luvulla oli pakko myöntää, että taistelu malariaa vastaan oli hävitty.
Kun malaria hävisi Euroopasta ja Yhdysvalloista, meni samalla kiinnostus rahoittaa sen tutkimusta. Nämä niin sanotut trooppiset taudit, joihin malaria kuuluu, eivät innosta lääketehtaita. Tutkimusrahat pannaan mieluummin maksukykyisten länsimaalaisten vaivoihin: verenpaineeseen, kolesteroliin, impotenssiin.
Malarialääkkeitä tarvitaan eniten siellä, missä on vähiten rahaa. Onneksi maailman rikkain ihminen, Microsoftin Bill Gates kiinnostui malariasta. Eräässä haastattelussa Gates sanoo: ”Kysyn jatkuvasti itseltäni, emmekö me tosiaan välitä, koska se ei kosketa meitä. Siitäkö tässä on kyse? Malarian ihmisille aiheuttamaa kärsimystä ei voi verrata mihinkään. Monilla mittareilla arvioituna se on pahinta, mitä Maassa on.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)